lauantai 2. tammikuuta 2010

Suruhuntupipo


Yksinkertaistakin helpompi pipon muokkausprojekti sai alkunsa tilattuani H&M:lta mustan minihatun, jonka verkko- ja rusettikoristeen koin liian japanivaikutteiseksi omaan päähäni. Onneksi pääkopan kovalevylle oli syöpynyt kuva Asokselta bongatusta Helene Bermanin piposta, johon oli laitettu koristeeksi verkkoa. Tästä inspiroituneena irroitin verkon ja rusetin, jotka ompelin kiinni vanhaan valkoiseen pipoon. Kiinnitin verkon vähän turhan alas pipoon, joten suorana ollessaan verkko tulee liian paljon kasvojen päälle. Tiedä häntä, puoli naamaa hunnun alla voi olla ihan toivottua pahimpina faceday:nä :D. Huopaiseen minihattuun jäi kynimisen jäljiltä sen verran pahat jäljet, että jouduin kiinnittämään siihen vanhan harmaan huopakukan. Onpahan nyt ainakin kaksi päähinettä, jotka olisivat ilman puolen tunnin projektia jääneet pölyttymään kaapin perukoille.


Loppuun vielä tamineet, joissa olen käytännössä asunut siitä lähtien kun kovat pakkaset alkoivat. Ei ole huopatossuja voittanutta näillä pakkasilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti